Yhtä vaille vainaa
Huomenna pitäisi herätä aamulla ja suunnata ilolla töihin.
Puuh.
Nukuin yöllä.
Aamulla seurailin, kun naapurin setä koristeli niiden pihaa. Sedällä oli sen paras kaveri seurana. Ne kiipeili puissa ja ripusteli valoja ja koristeita. Aina välillä ne meni kauemmas ja kiipes takasin. Siinä ohessa se joivat olutta. Tärkeimpiä olivat kuitenkin koirat. Jos ne haukkuivat kovasti, niin sedät ottivat valot kokonaan pois ja kiipesivät taas uudestaan puuhun. Olen ennenkin seurannut heidän touhujaan, se on aika hauskaa. Ja minä oikeasti pidän naapurin sedästä. Se on rekkakuski, ja sitten kun se on vapaalla, niin se on tosi vapaalla.
Ja sitten siivosin. Jostain syystä sillälailla oikein kunnolla. Liuottimet mukana. Sehän on, että kun töihin menee, niin ei ehkä enää koskaan ehdi siivoamaan. Etenkin jos jää lomalle vasta kahden viikon päästä.
Lapsen hupparin valkopesu on onnistunut. Mutta huppari haisi sille selluloosalle sitten. Ja sitten pesin sen taas ja aina vaan haisi. Eilen pesin sen kloritin kanssa, joten se haisi lähinnä uimahallilta. Olen sen tänään vielä pessyt kolmasti ja juuri nyt se on pakastimessa. Suurta huolta saa moisesta kantaa.
Tungin myös Signen kaappiin, koska se on ihan tyhmä ja paska. Kieltätyy ompelemasta trikoota säällisesti. Sen paikan on nyt vienyt Benny. Benny on aika vanha, yli neljäkymmentä vuotta, mutta se on kuitenkin luotettavampi kuin Signe.
Vähän olen kutonutkin taas.
Ja sitten piti hakea lapsen kanssa joulukalenterit kaupasta. Nyt on molemmilla Hello Kittyt sitten. Lapseni on kummallinen. Mutta sitä ei kai voi enää vaihtaa.
Oli ärsyttävää yrittää ajaa jäisellä autolla, kun lasia ei oikein millään saa jäättömäksi.
Joten, tuumasta toimeen.
Vuokraisännän kanssa ihmettelimme moottoria ja sen hienouksia ja lopputulos on se, että termostaatti on ehjä. Sen sijaan kannen tiivisteet pitänee vaihtaa. Mutta auto pysyy lämpimänä, kun sinne holvaa jäähdytysnestettä ja öljyä vähän väliä. Sillä siis pääsee huomenna töihin.
Taidan olla kahdeksalta pöytäni takana.
Jännää.
Käytän ensimmäiset tunnit samaan kuin juuri ennen sairauslomalle jääntiä. Kirjaan ylös työtehtäviä ja niitä asioita, joista esimiehen kanssa täytyy jutella. Ja teen sen vasta huomenna en tulevana yönä. Onneksi on lääkkeet, muuten en varmaan nukkuisi ollenkaan.
Mutta on kamalasti asioita, joita en saa huomenna tehdä.
-ei saa mennä töihin My Little Pony –housuissa (lapsi kielsi)
-ei saa mennä töihin tiara päässä (äiti kielsi)
-ei saa mennä töihin jakkupuvussa (isä kielsi)
-ei saa tehdä ekalla viikolla oikeasti töitä (puoli maailmankaikkeutta kieltää)
-ei saa stressata (psykopaatti kielsi)
Niin en nyt sitten yhtään tiedä, että mitä saa tehdä?
Kyllä mä näin oletusarvoisesti ihan hyvillä mielin sinne menen. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan. Ja pidetään yhdessä peukkuja!
Possut muuttivat keittiöön.
Nyt ne on kohdillaan.
Nykyisin mitään ei tehdä kestämään. Vähän painoin ja heti hajos. Kyllä ennen oli paremmin.
Ei hajonnut. Paitsi ne muoviset salaattiottimet napsahti poikki ja siitä äiti ja isä tiesi, ettei pidä ostaa muovisia.
Niin oli sitten ne metalliset ja taittu mutkalle. Mutta semmosta se on, jos on nälkä.
Että yhtään en ymmärrä, miksi aina sanotaan, että vähempikin voima riittäisi?
Ai, että ei näin?