Aktiivinen vai passiivinen toimija?
Rauhoittavaa yötä vasten ja hyvää unta. Kahdesta kahdeksaan suhteellisen katkotonta unta, sitten paniikkikohtaus. Uusi rauhoittava ja lisää unta. Ylös kymmenen jälkeen. Tai ei ehkä ylös, mutta ainakin hereille.
Kauppaan en tänään enää edes viitsinyt yrittää. Purkkaa alkaa olla sen verran nurkissa. Lapsi asialle ja lopputulos ei suuresti edellisistä poikkea. Tosin purkkaa ei tullut lisää.
Palapeliä. Kamalan vaikea, ei puutu enää montaa kymmentä palaa, mutta eivät millään tunnu osuvan kohdilleen. Tänään kuitenkin pitäisi saada valmiiksi, muuten ei kiirettä olisi, mutta kun sellainen kiva palapeli on odottelemassa.
Rakennellessa yksi kohtaus, mutta sain sen ajattelemalla asettumaan. Kunpa se toimisi aina. Ajatteleminen voittaa lääkkeet mennen tullen. Tosin tuo viimeaikainen nukkuminen on ollut ihan mukava sivuvaikutus (lääkkeille).
Rakennellessa on aikaa mietiskellä. Jos tilanne olisi normaali, niin kirjoittelisin päässäni tarinoita. Sellaisia itselleni tyypillisiä, joissa on kamalasti yliluonnollisia elementtejä ja kaikki ovat jatkuvasti kuolla ja sitten keksisin jonkun loogisen juonen, miksi ne eivät kuolisikaan! Ikävöin niitä tarinoita, ehkä ne vielä palaavat.
Ikävöin myös oma-aloitteisuutta, en ole moiseen viime aikoina liiemmin syyllistynyt.
Mutta niitä mietiskelyjä. Pohdin, että kun ihminen on palanut tai poltettu loppuun, niin jollakin tasolla siitä tulee uhri. Ja tällaiseen ”uhriuteen” liittyy jotenkin voimakkaasti passiivisuus. Se että vain ottaa asiat vastaan ja toteaa, että näin kävi. Pahimmassa tapauksessa pysähtyy odottamaan ihmettä.
Mutta millainen olisi aktiivinen ”uhri”, juuri tässä kyseisessä tilanteessa. Millä tavoin itseään pitäisi haastaa, että muuttuisi passiivisesta kärsijästä aktiiviseksi toimijaksi? Enkä nyt tarkoita tätä sellaisena, että pitäisi alkaa fyysisesti toimimaan, vaan miten aivot pitäisi asemoida, jotta ne pääsisivät aktiiviseen tilaan?
Kaiken voi kääntää voimavaraksi. Ei ehkä juuri pohjamutaa raaputellessa, mutta kun pääsee edes sinne leväkerrokseen asti. Ajattelin, että yksi tapa, joka tekee kohteesta aktiivisen passiivisen sijaan on jo se, että ihminen puhuu ja kertoo avoimesti mitä on tapahtunut ja missä mennään. Ei suostu käpertymään sängyn pohjalle ja odota joko kuolemaa tai ihmettä. Parhaassa tapauksessa molempia yhtä aikaa.
Ei minusta vielä ole aktiiviseksi toimijaksi. Ei ole voimia hakeutua ihmisten luo, eikä oikein voimia myöskään pyytää ihmisiä hakeutumaan itseni luokse.
Mutta.
Toisaalta, en koe olevani asian kanssa täysin passiivinenkaan. Haen aktiivisesti apua. Kirjoitan tilastani aktiivisesti, kun tapaan ihmisiä kerron hyvin avoimesti missä mennään ja mikä milloinkin on pahinta.
Tämän tyyppisestä aktiivisuudesta lienee hyvä pitää kiinni. Ja sitten joskus tulee vielä sekin päivä, kun muuttuu aktiivisesta ajattelijasta toimijaksi.
Sitä odotellessa.