Hyvin rasvattu
Väsytti illalla aivan tautisesti päivän töhötysten jälkeen. Kymmeneltä piti vain laskea kirja kädestä ja sulkea silmät.
Vähän katkonainen yö, mutta semmosta se on, jos ajaa vessanpöntöllä hiekkatietä pitkin festareille. Yhtään bändiä en nähnyt, joten kyseessä lienee Nummirock. Diilasin lähinnä huumeita siellä. Normiyö.
Aamulla ylös ja lapsi kouluun.
Kirja käteen ja lueskelua.
Tuntia myöhemmin tartuin kutimeen, pitää tehdä isälle joululahja. Katselin samalla dokumentin Neanderthalilaisista ja sitten katselin dokumentin 60-luvun lentoemännistä.
Katselin ulkona pihakoivua. Siitä nousi höyryä, kun aurinko paistoi kohti. Kylmä ja kostea yö oli varmaankin tiivistynyt koivuun ja aurinko lämmitti vielä sen verran, että puu osittain kuivui. Oli aika erikoisen näköistä, mutta kaunista.
Ja sitten menin kauppaan. Koska kola ja purkka olivat vähissä. Ja ehkä vähän leivontatarvikkeitakin tarvittiin lisää.
Sen jälkeen katselin omituisen elokuvan ja kudoin.
Ja lopulta ryhdistäytyminen. Laitoin kyselyn palkanmaksuun liittyen, ehkäpä huomenna jotain vastauksiakin kuuluu. Ja kun nyt aloin sähköisesti asioita hoitamaan, vahvistin tekeväni yhden teatterijutun lähiaikoina ja laitoin nuorisoasiainkeskukseen kyselyjä sen perään, eikö yhteiskunnallisesti aktiivisille 12-vuotiaille oikeasti ole mitään ”keskustelukerhoa” tai vastaavaa. Vastauskin saapui suhteellisen pian, nuorten ääni olisi sellainen kanava, jota myöten pääsisi eteenpäin. Mutta tietenkin se on maanantaisin joka on ainoa päivä jolloin lapsella on harrastus. Plääh.
Mutta kakkuja sitten, koska pitäähän kakkuja tehdä. Yksi taatelinen ja tiikerinen. Ja jauhokerros taas ympäri keittiötä, voisihan sitä ajatella, että ihanan jouluisaa, melkein kuin lunta. Toivon, että voi ja leivontamargariini ovat hyväksi käsien iholle ja kynsille. Sen verran paljon olen saanut tänäänkin käsiäni rasvassa uittaa, että vähintäänkin pitäisi ihon nuorentua kymmenen vuotta.
Ainoa mitä en ole saanut tänään tehtyä on se, että piti kysyä joltakin omalta ihmiseltä jotain tapaamiseen liittyvää. Mutta kun se on niin vaikeaa. Kun jos vaikka onkin häiriöksi? Tai mitä jos kysyykin sellaiselta ihmiseltä, joka ei vaan saa sanotuksi, ettei kyllä jaksa, että jos se sitten jaksaakin vaan siksi, että minä olen ”sairas”? Sellainenkin on ihan epäreilua toisia kohtaan.
Joojoo, kysyn joltain jotain tänään.
Pääasia, että se mahtuu isän jalkaan. Vielä huovutuksen jälkeenkin.
En voi jumpata, koska minulle ei ole siihen sopivia vaatteita.
Ihanan jouluista vai pitää tämäkin taas siivota?
Kas, kakku.