Maniasta päivää
Piti illalla hidastaa tahtia kirjaan tarttumalla, se toimii pysyttäjänä aina. Kirjaa lukiessa ei voi tehdä muuten, niin se vangitsee oikeasti paikoilleen.
Nukuin yölläkin ihan hyvin ja heräsin aurinkoon. Patistin pojan koulutielle ja päätin virkeydestä huolimatta vain nukkua.
Kymmeneltä nostin ruumiin sängystä ylös ja totesin jalkojen kantavan. Suihkuun ja vauhdilla apteekkiin. Tämä on toinen apteekki, täällä ei ole töissä se hullu pillerin puolittaja vaan miesn, joka vihaa työtään ja asiakkaitaan. Ja aina, ihan joka ikinen kerta joudun hänen tiskilleen. Niin kuin tänäänkin. Olen jo oppinut, että hymyily vain pahentaa tilannetta, joten pyysin vain huumeitani.
Luultavasti myös näytän huumeiden käyttäjältä, sillä ainoa asia mitä mies sanoin oli että ”tämä lieneekin sinulle tuttua ainetta” ja toisen myrkyn kohdalla en saanut edes tätä kysymystä.
Mutta nyt on taas aineita, joiden vaikutuksesta pystyy kävelemään.
Tulin kotiin ja touhusin vähän jotain. Suljetulla oleva soitteli ja kertoi pääsevänsä perjantaina vapaaksi. Puhelinpelleilyä. Mukavaa.
Istuin hetken paikoillani ja vain kuuntelin kuinka se nousi. Hypomania. Puolessa tunnissa koko olotila muuttui toiseksi. Joka lääkäri varmaan puhuisi sairaudesta, minusta tämä on parasta mitä elämä tarjoaa. On hyvä olo (ensimmäistä kertaa sitten syyskuun alun), eikä maailma tunnu mahdottomalta paikalta, tiedän onnistuvani asioissa ja jos nyt aloitan jonkin projektin se tulee helposti toteutetuksi. Vähän yritän hillitä vauhtia, sillä lähimuistin puutteellisuus muistuttaa, etten ole ihan kunnossa.
Väittäisin silti, että tuntuu hyvältä olla hyvällä tuulella. Pakottomasti hyvällä tuulella, ei tarvitse tsempata muita varten vaan se tulee oikeasti minusta.
Lähdin tapaamaan bästistä, istuttiin useampi tunti ja jauhettiin vanhoista seikkaluista, joita on jokunen. Suurimmasta osasta saamme olla kiitollisia yli-impulsiivisuudelleni. Teki hyvää, viime aikoina on olo ollut sellainen, etten ole mitään elämäni aikana tehnyt ja tuskin enää teenkään. Mutta onhan tässä ehditty yhtä jos toistakin ja jos hyvin käy, niin ehditään tulevaisuudessakin.
En osaa juuri nyt pähkiä, että miten tätä elämää pitäisi ajatella ja lajitella, mutta jos vaikka pienen hetken vain nauttisi siitä, ettei kaikki ole niin tuskaisaa.